keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

kevätlaskenta 3.3.

Meikäläiseltä jäi kokonaan talvilaskenta väliin, koska majailen nykyään Jyväskylässä. Kevätlaskennan aikaan tuli passelisti asiaa kotoisiin maisemiin. Laskentasää oli mainio lukuunottamatta välillä navakastikkin puhaltanutta tuulta. Peltomaisema oli luminen, mutta kävelybaana oli onneksi kovaksi ajeltu.

Luonne ei antanut periksi joten kävelin reitin täsmälleen samaa lenkkiä kuin aikaisemminkin. Kilometrin umpihankiosuuden jälkeen oli helppo todeta, ettei pieni reitiltä poikkeaminen olisi ollut pahitteeksi, pumppu hakkasi ja hiki virtasi.

Varsin keväinen sää innosti linnut laulamaan. Varsinkin pikkukäpylinnut olivat innokkaasti äänessä. Kuusi- ja talitiaiset antoivat myös parastaan. Muuten metsissä oli hiljaista. Hippiäiset, tötit ja puukiipijät uupuivat reitiltä kokonaan varmaankin kovan talven takia. Viherpeippoja sen sijaan enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kuluvan talven aikana perustettiin käsittääkseni ainakin kaksi uutta reittiä Suupohjaan. Myös vanhoja reittejä on aktivoitu. Uutta hatikan versiota ei kannata pelästyä, vaikka se tuntuukin olevan aika sekava. Toivotaan, että ongelmat saadaan korjattua ettei laskijoiden havainnot jää ainoastaan omiin arkistoihin.

Laskentojen tuloksia voi käydä tarkastelemassa osoitteessa http://www.luomus.fi/talvilinnut/
Reittejä klikkaamalla näkee uuden hatikan ehkä parhaan muutoksen eli reitin kartalla jos ilmoittaja on sen piirtänyt...

Ensi syksynä joukolla laskemaan, joko uutta tai vanhaa reittiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti