maanantai 12. marraskuuta 2012

Azorit, Sao Miguel 24-29.9


Syyskuun viimeiselle viikolle varattu Azorien matka oli vuoden odotetuin reissu. Vaikka luvassa ei ollutkaan pelkkä lintumatka oli toiveissa silti monia hienoja uusia lajeja.



Sao Miguelin saarelle saavuttiin iltapäivällä, mutta hotellissa päiväunet venähtivät pimeän puolella, joten ensimmäisenä päivänä havikseen kirjattiin ainoastaan parvekkeelle kuuluneet lukuisat kaskaat.


Toinen päivä meni tutustuessa Ponta Delgadan katuihin ja terasseihin, joten lintuhavainnot jäivät taas vähäisiksi.

Kottarainen (S. v. granti) on hyvin yleinen Sao Miguelilla. Illalla parvekkeella istuessa huomasin pienten parvien lentävän samaan suuntaan. Kiikarilla parvia seuratessani totesin niiden lentävän yläkuvan kallionhalkeamaan yöpymään. Katsoessani kiikareilla kallion yläpuolella oli näky aika erikoinen. Päättymätön pilari kottaraisia tippui taivaalta halkeamaan.

Pakolliset pulukuvat tuli sentään otettua. Voisihan tuosta jonkun azoriensepelkyyhkyn ja pulun risteymän vääntää.


Myös tiiroja tuli katseltua rantakadulla talsiessa. Kohdalle osua ainoastaan kalatiiroja vaikka ruusutiirojakin pitäisi paikalla olla, tosin käsittääkseni suurin osa ruusutiiroista muuttaa pois vaikka muutama saattaa jäädä alueelle pidemmälle syksyyn. Lapin- ja riuttatiira tuli kans nähtyä ja ne ovat paikallisesti pikkurareja.

'


Etelänharmaalokkeja (Larus michahellis atlantis) oli tarjolla kaikkia pukuja. Joukosta olisi voinut muutakin hakea jos innostusta olisi ollut. Ainakin amerikanharmaalokkeja ja rengasnokkalokkeja olisi saattanut löytyä.

Kolmantena päivänä suunnattiin bussilla Furnasin kylään, mistä lähti reilu kymmenen kilsan retkireitti Lacoa das Furnas järven ympäri. Jo kylässä nähtiin ensimmäiset virtavästäräkin (Motacilla cinerea patriciae). Laji on Azoreilla kuin meillä västäräkki, suht yleinen jokapaikan lintu maaseudulla. 
 Kasvillisuus alueella on melko rehevää...
 ...ja kasvien ystäville riitti monenlaista ihailtavaa.
Metsissä lintujen löytäminen oli melko haastavaa. Lähinnä paikallisia hippiäisiä joka Sao Miguelin saarella on azoricus alalajia. Kanarianhemppoja, mustarastaita (T. m. azorensis) ja...
...mustapääkerttuja (S. a. gularis)


Katoliseen tyylin sopien kirkkoja oli lukuisia pienissäkin kylissä. Kuvan kirkko oli ilmeisesti jo poistettu käytöstä, mutta  kantoi jonkinlaisen nähtävyyden viittaa reitin varrella.  

Sudareista kiinnostuneena yritin kuvailla aikani järven rannalla lenteleviä ukonkorentoja jotta saisi lajin taitettua kotona kirjasta. Kuvaus oli sinänsä turhaa, koska kotona paljastui että alueella esiintyy ainoastaan yhtä ukonkorentolajia, keisariukonkorentoa. Pieni lajistoon tutustuminen ennen matkaa olisi aina paikallaan!
Lehmiä laiduntaa kaikkialla, laitumet tosin hieman muodokkaammat kuin meidän lakeuksilla.

Neljäs päivä meni taas rennosti rantakaduilla oleillen. Terassipinnan saanti karikukosta ei ollut vaikeaa.


Viidennen päivän aamuna hypättiin taas bussin ja paineltiin saaren länsiosaan, Sete Cidadesin kylään. Kylästä lähti retkeilyreitti ylös  näköalapaikalle, mistä kuului ihastella kaksoisjärviä. Kahta vierekkäistä järveä joista toisen kuuluisi olla vihreä ja toisen sininen. Matkaoppaiden hehkutus on kuitenkin jo hieman vanhaa tietoa, koska molemmat järvet ovat nykyään ilmeisesti vihreitä lannoitteista johtuen...



Kulkusyyskorentoon pätee sama tarina kuin aiemmin keisarikorentoon. Ilmeisesti ainoa alueella esiintyvä syyskorentolaji...
Paikallinen peippokoiras (Fringilla coelebs moreletti) selvästi eri sävyinen kuin meikäläiset...
...kun taas naaraassa ei niin selkeitä eroja enää löydy. Yleinen laji jokatapauksessa.


Ainoa Azoirella pesivä petolintu on hiirihaukka (B. b. rothschildi). Lajia näkee jokapuolella saarta.





Viimeisen illan kävelyt tehtiin saaren pohjoisrannalla, Ribeira Grandessa. Paikasta löytyy mm. yksi alueen harvoista hiekkarannoista.
Rannallalta löytyi muutama pulmussirri joka on yleinen muuttoaikaan.

Madeira wall lizard nimeä kantavia liskoja näkyi paljon, meikäläisiä sisiliskoja hieman kookkaampia tapauksia.

Azoreilla on myös yksi endeeminen nisäkäslaji, Nyctalus azoreum lepakko. Ilmeisesti euroopan ainut lepakkolaji joka pyydystää hyönteisiä päivällä.

Hortensioiden paras kukintakausi alkoi olla syyskuun lopussa ohitse. Kukka on alueen jonkinlainen kansalliskasvi tms. Lintujen suhteen syyskuun loppu on hieman liian aikaisin varsinkin jos tahtoo nähdä jenkkilajeja. Tosin nyt niitä oli pidätellyt Nadine hurrikaani joka väistyi juuri lomamme alkaessa. Sao Miguel ei muutenkaan ole harvinaisuuksien kannalta paras saariryhmän vaihtoehto. Jenkkilajien toivossa kannattaa matkustaa lokakuussa Corvolle. Loppujen lopuksi eliksillä ei päässyt mässäilemään. Ainostaan keltanokka- ja isoliitäjä olivat uusia lajeja monia uusia alalajeja lukuunottamatta. Azorienpunatulkku olisi ollut mukava nähdä, mutta täytyy jotain jättää ensikertaankin...

perjantai 2. marraskuuta 2012

Marjavuoden satoa

Taviokuurnakoiraalla on komean punasävyinen höyhenpuku. 





















Pihlajat ovat kantaneet tänä vuonna runsasta satoa, josta on riittänyt syötävää myös marjalinnuille. Lokakuussa Suupohjassa olikin poikkeuksellisen vilkasta, kun marjat liikuttivat lintuja.

Muuttavia tilhiä laskettiin mukavia määriä etenkin rannikolla. Parhaana päivänä tilhiä summattiin lähes neljä tuhatta. Vähintään kolmen tuhannen tilhen muuttopäiviä kirjattiin kolme.

Taajamien marjaisat pihlajat ovat houkutelleet tilhiä kylille. Esimerkiksi Kauhajoen keskustassa on saatu seurata hienoa kuhinaa, kun parhaimmillaan pari tuhatta tilheä on pyörinyt marjojen perässä. Vielä marraskuun alussa tilhiä oli liki nelinumeroinen määrä.

Taajamissa tilhien seurana on pyörinyt jonkin verran räkättirastaita sekä satunnaisia punakylkirastaita. Syksyn hienoin ilmiö on kuitenkin ollut taviokuurnien runsaus.

Taviokuurna on pohjoisten havumetsien salaperäinen asukas, jota voi päästä katselemaan etelässä satunnaisesti parhaina marjavuosina. Tänä vuonna ensimmäiset taviokuurnat nähtiin Suupohjassa lokakuun puolivälissä.

Naaraiden värisävyt vievät kellanruskean suuntaan.
Lajilla oli pari poikkeuksellisen vilkasta muuttopäivää, jolloin rannikolla laskettiin 730 ja 400 muuttavaa taviokuurnaa. Määrät taitavat olla lähellä ennätyksiä Suupohjan mittakaavassa.

Muutamat taviokuurnat ovat pysähtyneet nauttimaan Suupohjan marjoista pidemmäksi aikaa. Esimerkiksi Kauhajoen keskustan pihlajissa laskettiin lokakuun lopulla 26 ruokailevaa lintua.

Taviokuurna on hieman omalaatuinen marjalintu, sillä se syö mehevistä marjoista vain kovan siemenen ja jättää pehmeän marjaosan käyttämättä. Tilhet ja rastaat osaavat nauttia paremmin varsinaisen marjan aromeista.

Taviokuurnia on ollut liikkeellä vielä marraskuun alkupäivinä. Lentävät linnut paljastuvat parhaiten sointuvista äänistä, jotka erottuvat selvästi esimerkiksi tilhien helinästä. Marjapuissa ruokailevat linnut ovat varsin pelottomia, joten niitä pääsee katselemaan usein hyvinkin läheltä.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Syyskurjet

Kolea ja sateinen kesä/syksy on tehnyt sen että kurkipellot ovat olleet puimattomia. Lisäksi Pontukset tärkein pelto on rypsillä joten sen korjuu menee myöhään syksyyn. Jotain viitteitä suuremmasta kurki on ollut mutta parvet ovat olleet hajallaan ja liikkuneet todella paljon ristiin. Joten laskeminen on ollut vaikeaa.

.

 Pe. 20.9 laskenta jotenkin onnistui, kun kurjet kerääntyivät yhteen osittain puituun peltoon. Summa oli 516. Muutama kurki oli kuitenkin vielä piilossa ja toinen erillinen parvi vähän matkan päässä. Parvesta löytyi kaksi värirengastettua. Yksi vanha tuttu, ja toinen uusi. Parvessa oli myös yllättävän paljon nuoria yksilöitä. 

 Illaksi suuntasin harjasnevalle osittain Tepon painostuksesta. Neva oli erittäin rauhallinen, ei hirvikärpäsiä eikä hyttysiä liiaksi. Lämmin syysilta, laskeva aurinko, niin mikäs siinä männyn juuressa maatessa.
 Auringon lasku oli 19:39 ja 19:30 alkoi kuulua ensimmäiset äänet. Huomatkaa nuoren kurkien äänet.


Parvi lensi suoraan edestäni laskeutuen nevan keskelle. Videosta laskien nevalle saapui noin 450. osa saattoi jäädä pellolle paikallisten reviirien omistavien kurkien sekaan. tai osa lähti länteen mahdollisesti teerinevalle.


keskiviikko 29. elokuuta 2012

Valkoposkilaskentaa pohjustamassa


Valkoposkihanhet lasketaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna (31.8.-2.9.) koko Suomessa (laskentaohjeet). Valkoposkihanhi on mielenkiintoinen uudisasukas, joka on löytänyt nopeasti sijansa myös Suupohjan pesimälinnustosta. 

Viikonlopun laskentaa pohjustettiin alkuviikon retkellä, joka suuntautui Kristiinaan. Ensimmäiset valkoposkihanhet tulivat vastaan Dagsmarkin keskustassa, missä nelisensataa hanhea kierteli pitkään sopivaa ruokailupaikkaa etsien.

Valkoposkihanhien pääjoukko löytyi tutuilta pelloilta Lillsundintien risteyksen tuntumasta. Samat pellot ovat myös keväisin hanhien ja joutsenien suosiossa.

Pelloilla oli tarjolla hanhille sopivan lyhyt nurmi. Myöhäisen kesän vuoksi perunat ovat vielä mullissa ja viljat puimatta. Hanhia on lähes mahdoton löytää korkean kasvillisuuden keskeltä.

Lillsundintien risteyksen nurmilla laidunsi noin 1500 valkoposkihanhea, joista tuhat lintua lähti lähes välittömästi Härkmeren suuntaan merikotkan hätistämänä. Kovahermoisempi osa hanhista nosti päitään hetkeksi, eikä hätkähtänyt, vaikka myös ampuhaukka kiiti parven yli hanhien päitä hipoen.


Isojen parvien pääluvun laskeminen ei ole aivan yksikertaista, sillä yksittäiset linnut jäävät helposti piiloon kasvillisuuden katveeseen tai muiden lintujen taakse. Hyvä esimerkki hanhien laskemisen vaikeudesta nousi esiin, kun oli katsellut hanhia noin parikymmentä minuuttia.

Yllättäen huomasin hanhien takaa pilkottavan valkoisen kyljen. Ihmettelin, etten ollut huomannut hanhien seurassa ollutta joutsenta aiemmin. Vaan ei linnusta joutseneksi ollut.

Tarkempi katsominen paljasti linnun väreiltään vinksahtaneeksi valkoposkihanheksi. Linnun selkä oli lähes yhtä vaalea kuin maha ja myös pään mustat osat olivat huomattavan vaaleat.  


Viikonlopun hanhilaskennassa kannattaa olla tarkkana. Hanhiparvien seurasta voi löytyä monenlaista mielenkiintoista katsottavaa. 

Lapväärtin lisäksi perinteisiä valkkaripaikkoja on ollut ainakin Piolahden ympäristössä. Pienempiä parvia voi liikkua myös kauempana vakiintuneista ruokailupaikoista. 

Erityisen hyvä aika hanhien laskemiseen on illalla, kun hanhet siirtyvät pelloilta saariston yöpymispaikoille. Vinkkejä hanhien ruokailupaikoista ja yöpymislentojen ajankohdista löytyy Tiirasta.
 








 

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Elokuun aamua Siipyyn lintutornilla


Elokuinen aamu Siipyyn lintutornilla on leppoisa. Selkeän yön jäljiltä lämpöä ei ole monta astetta, mutta heikko tuuli ja vauhdikkaasti nouseva aurinko korjaavat tilanteen nopeasti.

Lintumaailmassa on rauhallisen odottava tunnelma. Keskikesän kahlaajamuutto on hiljentynyt ja monet saariston pesimälinnut ovat jättäneet kotiseudut taakseen. Naurulokkien ja tiirojen muutto on edennyt pitkälle, mutta merikihut ovat viihtyneet pesimäpaikoillaan huomattavan kauan.

Storbådanin mökin ympärillä pyörii runsaasti lokkeja. Vanha merikotka järjestää näytösluontoisen esityksen ja käy hakemassa saaresta lokinpoikasen ateriakseen. Kotkan raahatessa raskasta saalistaan mantereelle saaren ympärillä kiehuva lokkiparvi asettuu nopeasti aloilleen.


Koskeloilla ja joutsenilla on runsaasti keskenkasvuisia poikasia, joita emot käyvät esittelemässä lintutornin edustalla. Perhekoossa isokoskelo vie ylivoimaisen voiton mutta joutsenet saavat lisäpisteitä molempien vanhempien osallistumisesta poikasten hoitoon. Tornilla vierailevat joutsenet ovat nimenomaan laulujoutsenia, jotka ovat asettumassa aiemmin kyhmyjoutsenten hallitsemiin saaristomaisemiin.


Elokuussa saariston vakiovieraisiin kuuluvat harmaahaikarat, jotka huilaavat hetken joutsenperheen seurassa. Viiden haikaran porukka ei jaksa kauaa seisoa samoilla kivillä, vaan matka jatkuu kohti pohjoista. Elokuu on kiertelevien haikaroiden parasta aikaa, sillä tähän aikaan harmaahaikaroita pääsee näkemään myös sisämaan kosteikoilla ja jokivarsissa. Tänä vuonna harmaahaikaroita näkyi kevään ja kesän aikana melko niukasti, joten syysvieraat ovat tavallista odotetumpia.


Siipyyn lintutornin lähipuissa pyörii runsaasti lintuja. Varispoikueet partioivat rannalla, josta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista tutkittavaa. Merikotkan tai muiden isojen petolintujen liikkuessa lähimaisemissa tarkka tähystys on kuitenkin tarpeen.


Lintutornin lähimäntyjen latvoissa keikkuu myös pienempiä lintuja: pajulintuja, hippiäisiä ja tiaisia. Latvusten ympärillä pyörii silmin nähden runsaasti hyönteisiä, joten nälkä ei varmaan kiusaa mäntyjen oksankärjissä keikkuvaa nuorta sinitiaista.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Karkauspäivän ulkoilut ja kevätlaskenta


Karkauspäivän aamuaurinko puski matalan sumukerroksen läpi. Säätä oli mukava ihailla Piolahdessa jossa oli yritys saada timalit vuodarilistalle. Saattoi retken toinen osapuoli mainita jotain karkauspäiväpinnoistakin.
Näkyvyys oli melko heikko ja helposti saattoi kuvitella itsensä jonnekkin muualle, asunnottomalle ja puuttomalle alueelle.
Lumimyräkät olivat puskeneet ruovikko alueen melko kapeaksi kaistaleeksi eikä timaleja näkynyt saati kuulunut... Pari räksää sentään äänteli itsensä vihkon täytteeksi.

Timalejakin olisi saattanut löytyä, mutta emme tarkastaneet kuin pienen osan alueesta. Vesi oli noussut jäälle ja jäätynyt uudelleen. Jokaista askelta uusi heikko jää ei kestänyt, joten vaihtokenkien puutteessa jätimme leikin kesken.
Piolahdesta painelimme Kaskisten kalasatamaan tarkastamaan päivän lokkitarjontaa. Kaksi vanhaa merikotkaa seisoivat jäällä nuoremman lajitoverin lentäessa yli. Variksen härnäys ei liiemmin vanhaa paria häirinnyt. Lokkeja paikalla viitisenkymmentä, mutta peruslajeihin oli tyytyminen.
Stånggrundin jäätilanne kiinnosti, joten kävimme reippailemassa itsemme niemenkärkeen. Ainoat paikalliset linnut olivat kaksi harmaalokkia. Jäätilanne näyttää kuvassa huonommalta mitä se oli. Saaren takana oli pieni sula ja miltei rantaan saakka olis tiheää ajojäätä joka oikealla tuulella häipyisi maisemasta.
Niemenkärkeen oli mukava kävellä lahden jäätä pitkin. Rantametsän aurinkoinen reuna herätti viherpeipot ja tintit kuuluttamaan toivottavasti pian alkavaa kevättä.
Talvilintulaskentojen kevätlaskenta oli vuorossa seuraavana aamuna. Maisemat olivat lumiset ja ekaa kertaa lumenauraaja oli kyllästynyt ilmeisesti niin paljon, että Tattarin peltotiet olivat tuiskun jäljiltä auraamatta. Kinoksissa välillä lunta polveen saakka, mutta eipä tuo haitannut mitään.
Naakat olivat jo pesimärakennustensa hollilla pareittain. Keväänmerkkeinä myös lukuisat laulavat viherpeipot, tiaiset ja pikkuvarpuset, sekä peräkanaa hangella jolkotelleet ketut.
Rantakosken sillan alle oli puhejennut muutaman neliön sula. Karoja ei paikalla ollut viihtynyt puuttuneista ruokailujätöksistä päätellen, mutta monen muun linnut juoma- tai kylpyammeena sula oli toiminut.
Viimeisellä metsäosuudella päivittelin syksyn myrskytuhojen täydellistä siivoamista (koko metsä lakiaksi), kun samalla huomasin kelossa päivystävän minipöllön. Päivä oli jo pitkällä, mutta koitin silti viheltää pari kertaa josko vastausta irtoaisi. Alla olevasta videosta voi tarkastaa irtosiko.



Viime kevätlaskennasta viisastuneena päätin pidentää reittiä parilla kilsalla. Täytyy harkita tulisiko muutoksesta pysyvä. No koukkauksesta johtuen reitille irtosi uusi laji, kun Rääsyn peltojen päällä paineli pohjoista kohden nuorehko merikotka. Reitin tulokset TÄSTÄ.